Aihearkisto: Yleinen

Vaeltajavalkeat – Vaeltajilta vaeltajille!

Vaeltajavalkeat toteutetaan vaeltajilta vaeltajille periaatteella!

Vaeltajavalkeiden projektiryhmä koostuu yhdestä aikuisesta sekä neljästä aktiivisesta vaeltajasta.

Satu “Soppa” Kivelä

Oon Satu Kivelä Kokkolalaisen sekalippukunta Kokko-Pojat ry:n lippukunnanjohtaja. Partiossa minut tunnetaan nimellä Soppa. Partioarkeeni kuuluu lippukunnan luottamustehtävän lisäksi Pohjanmaan partiolaisten ohjelmaryhmän puheenjohtajan tehtävät.Vaeltajavalkeilla toimin tapahtuman johtajana. Minut tapaatte varmasti usein leirin infosta, kuulette minun huutelevan ohjeistuksia ja laulattavan ruokalauluja. Kysynnän mukaan ohjaan myös muutaman kädentaitoaktiviteetin. Vaeltajavalkeat tulee olemaan myös silloin n.5kk ikäisen esikoiseni ensimmäinen leiri. Taidamme pystyttää perheleirin vähän syrjään majoituskoulusta, että saatte te vaeltajat nukkua jos maltatte!

Mikko Laitinen

Olen Mikko Laitinen Mikkelistä, lippukuntani on Mikkelin Toimenpojat ja Valkeilla toimin tapahtuman varajohtajana. Opiskelen oikeustiedettä Joensuussa ja olen melkein pätevä Eräopas.

Jenna Laurikainen

Olen Laurikaisen Jenna Lempäälästä, lippukuntani on Kyynärön Kiertäjät. Tällä hetkellä opiskelen yhteisöpedagogiksi Ylivieskassa. Vaeltajavalkeilla vastaan viestinnästä!

Emilia Pöyry

Olen Emilia Pöyry Mikkelistä, ja siellä kotilippukuntanani toimii meripartiolippukunta Ekin Partio. Vaeltajavalkeilla oon ohjelmatiimissä, ja tavote on et kaikki saa siitä mahollisimman paljon irti! Teen tällä hetkellä töitä kahvilassa, ja pyöritän samalla meidän lippukunnan viikkotoimintaa, mutta piakkoin lähden Tampereelle erakoitumaan (=lukemaan lääkiksen pääsykokeisiin).